Mä olen pettäjä. Petin avokkiani, eikä se tuntunut sillä hetkellä miltään. No big deal. Siitä tuli totta vasta kun sain monen kuukauden jälkeen sen sanottua ääneen miehelleni.

"Huora! Miten sä saatoit pettää! Oon ollu sulle niin hyvä mies ja tässä on sun kiitos? Miksi? Kenen kanssa? Mä vaan odotan sua kiltisti kotona kun sä jaat kaupungilla persettäs!", hän raivosi.

Mieheni Mikko alkaa pakata tavaroitaan. Makaan itkien sängyllä. Salaa toivon että hän lähtisi ovesta ulos lopullisesti. Olisi helpompaa. Ei tarvitsisi joka päivä unelmoida päivästä jolloin pääsisin pois tästä itseaiheutetusta helvetistä. Ero tulisi noin vaan kuin tilauksesta, eikä mun tarvis potea huonoa omaatuntoa kun en kerran olis ollut se joka jättää.